Siirry suoraan sisältöön

Vaalipäivä

Tänään 13.6.2021 on kuntavaalipäivä. Haapajärvellä äänestäminen on mahdollista klo 9 – 20 välisenä aikana. Tänään illalla saamme tietää äänimäärät ja tulevan valtuuston kokoonpanon. Odotukset lopputuloksesta ovat selvät. Haapajärven Kokoomus haluaa moninkertaistaa nykyisen paikkamääränsä. Haluamme kantaa kortemme kekoon Haapajärven tulevaisuuden puolesta. Osaamista meidän ryhmästä löytyy.

Olemme tehneet Haapajärven Kokoomuksen porukalla vaalikampanjaa hyvässä hengessä ja eilen päästiin vielä jalkautumaan torille äänestäjiä tapaamaan. Päivän aikana käytiin paljon hyviä keskusteluita. Harmillisesti vastaavat toritapahtumat jäivät tällä kertaa vain yhteen meidän osaltamme, johtuen aiemmasta koronatilanteesta. Halusimme kuitenkin toimia vastuullisesti.

Kampanja kokonaisuudessaan on ollut omalta osaltani ensimmäinen ja toivottavasti se kantaa hedelmää. Suuri kiitos jo etukäteen kaikille niille, jotka ovat kertoneet äänestäneensä minua tai suositelleensa minua ystävilleen ja verkostoilleen. Jännitettävää riittää vielä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *