Siirry suoraan sisältöön

Vaalikampanjan loppukiri

Ensimmäinen vaalikampanja alkaa olla maalisuoralla. Vaalien viimeinen ennakkoäänestyspäivä on tänään ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 13.6. Ennakkoon ääniä oltiin annettu noin 29% kaikista äänioikeutetuista Haapajärvellä. Vuoden 2017 vaaleissa äänestysprosentti jäi kokonaisuudessaan 53% tasolle, mikä on valitettavan alhainen. Jokainen ääni on tärkeä, sillä valtuustoon pääsy saattaa olla siitä yhdestä äänestä kiinni.

Vaalikampanjan aikana Haapajärvi on luokiteltu kriisikunnaksi. Kokoomuksen ryhmässä talouden huolelliseen hoitoon on kiinnitetty huomiota ja se on myös yksi minun kärkiteemoistani. Rakenteellisia ratkaisuita pitää kyetä tekemään, mutta kuitenkin tutkittuun tietoon pohjautuen. Esimerkiksi sijoituksien tulouttaminen tai veroprosentin nosto ei poista sitä ongelmaa, että työikäisen väen vähentyessä kunnan tulot tippuvat. Täytyy olla rohkeutta tehdä rakenteellisia uudistuksia kunnan talouteen. Kuitenkin niin, että esimerkiksi henkilöstövähennykset tapahtuisivat ensisijaisesti esimerkiksi eläköitymisen kautta.

Yrityspalveluiden toiminnan kehittämisestä olisi järkevä käydä avoin vuoropuhelu paikkakunnan yrittäjien kanssa. Yrityspalveluille olisi mielestäni järkevää tämän pohjalta muodostaa uusi strategia ja miettiä mihin oma osaaminen tällä hetkellä riittää ja mitä uutta osaamista tarvitaan mukaan. Yrittäjyys luo elinvoimaa ja työpaikkoja kuntaan. Minun mielestäni Haapajärven pitäisi pyrkiä olemaan entistä houkuttelevampi kaupunki uudelle yritykselle sijaintipaikaksi. Myös olemassa olevista yrityksistä pitää kuitenkin huolehtia ja heidän tarpeisiinsa vastata.

Kouluverkon kehityksestä olen jo kirjoittanutkin useampaan otteeseen. Mielestäni kouluverkon kokonaisuutta pitää miettiä vielä ja tarkastella, mikä on Haapajärven kokoiselle paikkakunnalle toimivin kokonaisuus pitkällä tähtäimellä. Uusi koulu tarvitaan, se on selvä. Uskon että laajemmassa keskittämisessä olisi paljon hyvää niin oppilaiden kuin kunnan taloudenkin näkökulmasta.

Haapajärvellä on myös matkailupotentiaalia, jos se osataan oikein hyödyntää. Luontoreitteihin on jo jonkin verran viime vuosina panostettu, mutta esimerkiksi keskustan alueen vesistö on lähes kokonaan hyödyntämättä. Tällä saralla olisi paljon tehtävää ja paljon mahdollisuuksia.

Muista käyttää ääntäsi. Vähäkangas valtuustoon numerolla 12.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *