Siirry suoraan sisältöön

Julkiset hankinnat pienyrittäjien ulottuville

Haapajärven elinvoiman takaamiseksi on tärkeää, että paikalliset yrittäjät voivat tarjota palveluitaan myös julkisissa hankinnoissa. Monessa kunnassa on sorruttu siihen, että julkisen hankinnan laajuuteen nähden yrittäjältä tai yritykseltä edellytettävät kriteerit ovat usein liian kovat. Esimerkiksi yrityksen liikevaihtovaatimus saattaa olla hankinnan laajuuteen nähden kohtuuton. Haapajärvellä tilanne on ainakin tähän saakka ollut hyvä, ja myös paikalliset yritykset etenkin rakennusalalla on otettu hyvin huomioon.

Haluan omalta osaltani pitää huolen siitä, että paikallisilla yrityksillä on mahdollisuus tarjota kunnalle erilaisia palveluita ja tuotteita myös jatkossa. Tärkeää on, että kunnassa tunnistetaan paikkakunnan yrittäjien palvelut ja tässä loistavana apuna on markkinavuoropuhelu. Tätä on hyödynnetty aiemminkin, mutta käsittääkseni edellisestä kerrasta on jo muutama vuosi aikaa.

Markkinavuoropuhelussa kunnan edustajat kertovat tulevista hankinnoista ja kuuntelevat minkälaisia palveluita paikkakunnan yrittäjät pystyvät tarjoamaan. Tämä auttaa puolestaan kunnan edustajia esimerkiksi jakamaan hankintoja pienempiin kokonaisuuksiin. Samalla se antaa yrittäjille mahdollisuuden suunnitella omaa tekemistään jo hyvissä ajoin ennen tarjouskyselyn ajankohtaa.

Kannatan luonnollisesti vapaata kilpailua. Mutta on myös tärkeää huolehtia siitä, etteivät paikkakunnan omat yrittäjät jää niin sanotusti telineisiin jo lähtöviivalla, eivätkä pysty edes antamaan tarjousta sen vuoksi että he eivät täytä liian kovia minimivaatimuksia. Jos yrittäjä häviää rehdissä kilpailussa, ei se taatusti ärsytä niin paljon kuin se, että ei ole pystynyt edes antamaan tarjousta huonosti laadittujen kriteereiden vuoksi.

Tämän vuoksi hankintaosaaminen kunnissa on tärkeää. Yrittäjyys luo elinvoimaa ja työpaikkoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *