Siirry suoraan sisältöön

Hyvän kierre – ratkaisu kunnan elinvoimaisuuden ylläpitämiseksi

Aluksi hieman lukutietoja. Haapajärvellä väkiluku on jatkanut tasaista laskuaan jo pitkään. Kun muutin vuonna 2006 Haapajärvelle, täällä asui 7848 asukasta. Suunta oli jo silloin laskeva, -34 asukasta edelliseen vuoteen verrattuna vähemmän. Kalajaska-lehdessä, joka julkaistiin 3.3.2021, oli ennakkotietona vuoden 2020 lopun väkilukutilanne. Haapajärvellä asui tämän mukaan 6899 asukasta. Muutosta vuoteen 2019 oli peräti -111 asukasta. Väkimäärä on laskenut 15 vuodessa noin tuhannella asukkaalla ja tahti näyttää edelleen kiihtyvän.

Syitä väkiluvun laskuun on useita, kuten muuttoliike työn ja opiskelumahdollisuuksien perässä kasvukeskuksiin sekä laskenut syntyvyys. Haapajärven elinkeinopolitiikassa nostetaan usein esille keskustelussa se, että paikkakunnan työpaikkaomavaraisuusaste on korkea. Sitten esitetään kysymys, miksei paikkakunnalle haluta muuttaa, vaan täällä käydään vain töissä?

Paikkakunnan palvelut ovat merkittävässä roolissa vetovoiman ja pitovoiman muodostumisessa. Otsikossa mainitsemani hyvän kierre on loppujen lopuksi yksinkertainen;

Kun kaupungissa olevia yksityisen sektorin palveluita käytetään, saavat yrittäjät mahdollisuuden kehittää toimintaansa ja pystyvät työllistämään. Yrittäjien ja työntekijöiden maksamilla verotuloilla mahdollistetaan julkisen sektorin palvelut. Jokainen uusi työpaikka luo kasvua ja elinvoimaa.

Keskitetään voimavarat yritysten tukemiseen. Hyödynnetään julkisissa hankinnoissa hankintalain tuomia mahdollisuuksia ja tarjotaan paikkakunnan yrittäjille mahdollisuus olla mukana kunnan tekemissä hankinnoissa. Merkittävä osa työpaikoista syntyy pieniin yrityksiin. On tärkeää, että kaupungin elinkeinopalveluissa otetaan vakavasti uusien aloittavien yrittäjien tai yritystoimintaa harkitsevien tukeminen. On otettava aktiivinen rooli ja auttaa ensimmäisissä askelissa niitä, jotka tukea alkuvaiheessa tarvitsevat. Rahoitusneuvonta, lainsäädäntö, verotus.

Yhtenä tärkeänä tekijänä yritysten kasvun mahdollistamisessa on osaavan työvoiman saaminen paikkakunnalle. Tässä on erittäin tärkeää pitää huolta, että toisen asteen koulutuspaikat pysyvät paikkakunnalla ja niitä mahdollisuuksien mukaan lisätään. Pidän myös tärkeänä, että lapsille ja nuorille tarjotaan yrittäjyyskasvatusta kaikilla luokka-asteilla. Se sopii kaikille, vaikka kaikista ei yrittäjää tulisikaan. Yrittäjyyskoulutusta taas tarvitsevat sekä aloittavat, että jo toimivat yrittäjät.

Jokainen uusi työpaikka luo mahdollisuuden sille, että paikkakunnalle voi muuttaa uusi asukas, joka edelleen käyttää paikkakunnan palveluita. On mahdollista, että väkiluvun laskua ei voida kokonaan pysäyttää, mutta ainakin sitä voidaan hidastaa tekemällä oikeita ratkaisuita. Jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa asiaan.

Hyvän kierre on pieniä tekoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *