Siirry suoraan sisältöön

Kunnan elinvoimaisuus – mistä asioista se koostuu?

Viittasin edellisessä kirjoituksessani siihen, että Suomessa on käynnissä kaupungistuminen, jonka vuoksi väki vähenee ja ihmiset pakkautuvat kasvukeskuksiin. Tämä johtuu tietysti siitä, että kasvukeskuksissa on pääsääntöisesti merkittävä osa työ- ja opiskelupaikoista.

Monissa kunnissa tehdään runsaasti erilaisia toimia, joilla yritetään hankkia kuntaan uusia asukkaita keinolla millä hyvänsä. Osa jopa suorastaan maksaa siitä, että saa asukkaan hankittua kuntaan. Paljon puhutaan myös siitä, että huoltosuhde heikkenee ja työllisten määrä vähenee. Tämä lisää entisestään ankeuden kierrettä jo arkipäivän puheissa. Mielestäni tärkeää on, että hyväksytään tosiseikat, mutta ei vajota surkuttelemaan epätoivoon tumput suorina.

Mitkä asiat houkuttelivat minut aikoinaan muuttamaan Haapajärvelle? Työ. Päätymiseni Haapajärvelle oli täysin sattumaa, sillä sain ensimmäisen opintojeni jälkeisen työpaikan täältä. Ei sen monimutkaisempaa. En tutkinut kunnan asukaskehitystä, enkä oikeastaan mitään muutakaan. En tiennyt koko paikasta oikeastaan mitään. Saatuani työpaikan kyllästyin jonkin ajan kuluttua pendelöimään Ylivieskasta autolla päivittäin ja muutin tänne. Löysin mukavia harrastuksia ja tutustuin samanhenkisiin ihmisiin. Aikaa siihen meni, mutta olen viihtynyt varsin hyvin.

Kaltaisiani työn perässä muuttaneita on paikkakunnalla muitakin. On paljon heitäkin, jotka ovat käyneet opiskelemassa tai töissä muualla Suomessa pitkiäkin aikoja ja päätyneet sitten takaisin kotiseudulle asumaan. Syitä paluulle on monia. Mutta usein se on työ. Siksi elinkeinopoliittiset teot ovat tärkeitä.

Kaikille heille, jotka Haapajärvelle haluavat muuttaa, tulisi järjestää mahdollisuus hankkia oma tontti, rakennusluvat ja muut vastaavat sujuvasti ja kohtuullisilla kustannuksilla. Matala byrokratia on a ja o. Kunnan elinvoimaisuus on suoraan verrannollinen siellä asuviin ihmisiin. Palvelut pysyvät kunnassa niin kauan, kun niille on käyttäjiä.

Yleensä esimerkiksi some-keskusteluissa päällimmäisenä asiana nousevat esille negatiiviset asiat. Mitäpä jos pyrittäisiin rakentavaan yhteishenkeen? Kehuttaisiin niitä asioita, mitkä kunnassa on hoidettu erinomaisen hyvin. Koitettaisiin parantaa yhdessä niitä asioita, joita ei ole hoidettu. Pelkkä somessa motkottaminen ei auta, ellei asialle ole valmis tekemään mitään. Muutos on mahdollisuus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *