On ollut tapana sanoa, että koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Vuonna 2017 kuntavaaleista kieltäydyin, mutta nyt päätin lähteä mukaan ehdokkaaksi vaaleihin ensimmäistä kertaa. Valitsin puolueekseni Kokoomuksen.
Tärkeitä teemoja, jotka motivoivat minut mukaan:
- Koulut ja kouluverkon kehitys lähivuosina
- Kaupungin kouluverkkoa pitäisi mielestäni tarkastella kokonaisuutena pitkällä tähtäimellä. Mikä on taloudellisesti, koululaisten ja henkilöstön kannalta järkevää. Ottaa päätöksenteossa huomioon kaikki opetuskäyttöön tarkoitetut rakennukset ja niihin odotettavissa olevat korjaustarpeet. Ottaa huomioon oppilasmäärän kehitys koko kaupungissa. Tärkeintä on toimiva kokonaisuus, joka on kustannustehokas, terveellinen ja turvallinen oppimisympäristö kaupungin koululaisille.
- Talous ja talouden hallinta
- Kaupungin taloustilanne on erittäin haastava. Leikkauksilta tuskin voidaan välttyä. Veronkorotukset ja jatkuva lisälainanotto ovat turmion tie. On pystyttävä ajattelemaan isoa kuvaa – toimivaa kokonaisuutta. Kaupungin väkiluku on jatkanut tasaista laskuaan. Palvelut tulee suhteuttaa väestön ikärakenteeseen ja väkilukuun.
- Yrittäjyyden edistäminen
- Elinvoimainen kunta tarvitsee elinvoimaisia yrityksiä. Tarvitaan yritysmyönteistä päätöksentekoa. On kuunneltava yrittäjiä. On laadittava yritysvaikutuksien arviointia päätöksenteon tueksi. Kuntien hankinnat on muodostettava siten, että myös pienet yritykset voivat osallistua tarjouskilpailuihin.